Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

su 4.8.
klo 15:00

Amadeus Lundberg Romanssi-konsertti

Amadeus Lundberg Romanssi-konsertti

15 vuotta kuninkaana!

Amadeus Lundberg, Tangokuningas 2009 ja Suomalaisen kevyen musiikin kestosuosikki.

Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Amadeus Lundberg kruunattiin tangokuninkaaksi Tangomarkkinoilla.
Juhlavuoden kunniaksi järjestetään keväällä/kesällä 2024 Romanssi -konserttikiertue. Konsertissa viedään kuulija herkkään tunnelmaan upeilla tulkinnoilla.
Amadeus Lundberg esittää kauneimpia rakkauslauluja sekä monia ikivihreitä suomalaisia ja kansainvälisiä sävelmiä, kuten Romanssi, Solamente una Vez ja Con Te Partirò.

“Romantiikka on lähellä sydäntäni ja haluan tarjota yleisölle kauniita hetkiä rakkauden äärellä.
Konsertin päätyttyä huomaat, että vaikka laulu hetkeksi vaikenee, tunteet jäävät elämään”, Lundberg kertoo.

Amadeus Lundberg on julkaissut uransa aikana kaikkiaan viisi sooloalbumia. Hänet on nähty suurilla lavoilla isojen orkestereiden solistina yhtä lailla kuin pienissä ja akustisissa tilaisuuksissa. Lundbergin ohjelmistoon kuuluu erityisen paljon vanhojen suomalaisten mestarien lauluja.

Amadeus Lundbergia säestävät tässä tunnelmallisessa ja intiimissä konsertissa viulisti Lotta Marien sekä harmonikkataiteilija ja kosketinsoittaja Samuli Jokinen.
Juontajana toimii sanavalmis tangoprinssi 2006 Jarno Itkonen.

Kesto: n. 2 tuntia sis. väliajan

Liput:
Peruslippu 32 euroa
Eläkeläinen 29,50 euroa
Myynti: lippu.fi, R-kioskit, Muotiputiikki helmi ja puh.040-7406354
Ryhmät 28,50 euroa (min 10 hlö)
Ryhmämyynti: 040-7406354

Ennakkolippuja saat myös täältä.

Hinta: €