Junnu Vainion elämästä musiikkinäytelmä Someron Esakalliolle!
Someron Esakalliolla nähdään ensi kesänä Sellaista Elämä On – Juha Vainion tarina -niminen musiikkinäytelmä. Samainen esitys sai mittavan suosion viime kesänä Sappeen kesäteatterissa.
Juha "Junnu" Vainio (1938–1990) oli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista sanoittajista. Hän ehti tehdä uransa aikana lähes 2 500 sanoitusta tai sävellystä, joiden joukossa on kasapäin jokaiselle suomalaiselle tuttuja hittejä. Runsaasti musiikkia sisältävässä näytelmässä käsitellään sekä Vainion nuoruutta että uran vauhdikasta nousukautta ja seesteisempää vaihetta.
Sellaista elämä on -musiikkinäytelmän Someron Esakalliolle ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Mikko Kivinen ja Otto Kanerva. Pääroolissa nähdään Jussi Puhakka, joka on tehnyt pitkän uran teatterilavoilla sekä TV- ja elokuvatuotannoissa. Muissa rooleissa nähdään muiden muassa Vintte Viitanen, Marjaana Manninen, Aapo Oranen ja Tuuli Anikari. Kapellimestarina on Tuomas Kesälä.
Sellaista Elämä On – Juha Vainion tarina saa ensi-iltansa Esakalliossa 9. heinäkuuta, ja esityksiä jatketaan aina elokuun 1. päivään saakka.
– Kun aloimme kirjoittaa näytelmää̈ Juha Vainiosta, huomasimme nopeasti, ettemme kirjoittaneet vain yhden miehen elämäkertaa. Kirjoitimme suomalaisesta kaipuusta, itkusta ja naurusta, Kotkasta ja saaristosta. Ne hengittävät tahtiin Juhan riimien kanssa, Mikko Kivinen ja Otto Kanerva kertovat.
– Toivomme, että̈ tämän esityksen myötä̈ katsojat löytävät Junnun tuotannosta uusia sävyjä̈ – tai palaavat vanhojen tuttujen säkeiden äärelle, jotka ovat kulkeneet mukana läpi elämän. Junnu itse kirjoitti, että "Aika entinen ei koskaan enää̈ palaa". Mutta kaikki laulut pysyvät ja elävät meissä ikuisesti, Kivinen ja Kanerva jatkavat.
Lipunmyynti kesän esityksiin alkaa 16.11. Nettilipussa sekä Muotiputiikki Helmessä, Somerolla.
Esitysaikataulu:
Pe 9.7 klo 18.00 Ensi-ilta
La 10.7 klo 14.00
Su 11.7 klo 14.00
Ke 14.7 klo 19.00
To 15.7 klo 18.00
Pe 16.7 klo 18.00
La 17.7 klo 14.00
To 22.7 klo 18.00
Pe 23.7 klo 18.00
La 24.7 klo 14.00
Su 25.7 klo 14.00
Ke 28.7 klo 19.00
To 29.7 klo 18.00
Pe 30.7 klo 18.00
La 31.7 klo 14.00
Su 1.8 klo 14.00
