Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

pe 30.9.
klo 19:00 - 0:15

Hurma ja Eija Kantola & Omega perjantaitansseissa

HURMA

Hurma aloitti keikkailun varsinaisesti vuonna 2010 ja on siitä lähtien hurmannut ympäri Suomea. Vastaanotto on ollut huikeaa ja välitön meininki on jo saanut runsaasti Hurma-faneja liikkeelle.

Voitto Viihdyttäjä -kisassa toi Hurman koko kansan tuntemaksi housebandiksi Kesäillan valssi – ohjelmassa. Hurma on valittu Vuoden tanssittajatulokkaaksi ja Vuoden tanssittajaksi ja huima suosio jatkuu edelleen. Siitä kertoo täpötäysi keikkakalenteri.

Hurman ensimmäinen single oli nimeltään Sattuuhan niitä. 2013 Hurma julkaisi hauskan Marjanpoimija-musavideon, josta tehtiin myös oma -single ja vähän myöhemmin Mansikka-mix dance-versio. Seuraava singlejulkaisu oli Tahdon, joka on musiikkia palkitusta Klikkaa mua -tv-sarjasta: Hurma feat. Jenni ’Jepa’ Lambert. Singlet siivittivät debyyttialbumin Oletko valmis? -julkaisua Universal Musicin tallissa. Saman niminen albumi näki päivänvalon 2014.

Uusimpia julkaisuja: Lupaan sulle -single julkaistiin edesmenneen Hurman rumpali Joni Sorsan muistolle (2016). Singlejulkaistusta On toinen parhaissaan (2017) julkaistiin myös musiikkivideo. Sittemmin on julkaistu singet Viattomat, Sinulle ainoa ja Kaikuluotain.

Hurma on saanut viihdyttää suomalaista tanssikansaa jo yli kymmenen vuotta. Itseään leppoisasti laulu- ja soitinyhtyeeksi tituleeraava yhtye julkaisi 2021 uuden tanssi-albumin, jonka nimenä on ytimekkäästi: Hurma. Musiikkina levyltä löytyy mielenkiintoisia kappaleita uudelleen modernisti sovitettuna – Angry Birdsistä Hevipolkkaan ja Game of Thronesiin.

EIJA KANTOLA

Vuoden 1992 Tangokuningatar Eija Kantola on ollut jo pitkään kotimaisen iskelmätaivaan kestosuosikki. Musiikki on kuulunut elämään lapsuudesta asti – ensimmäisen bändinkin hän perusti jo 14-vuotiaana. Eija kouluttautui kuitenkin sairaanhoitajaksi, mutta Tangokuningattareksi valinta muutti suunnan ja mullisti koko elämän. Loppu onkin historiaa – siitä lähtien Eija on laulanut ammatikseen.

Viihdemaailma on tullut tutuksi ja ura on kuljettanut niin huvipaikoille, konserttiareenoille kuin erikoisesiintymisiin – kilpailuja unohtamatta.

– Tärkeitä tapahtumia urallani ovat olleet mm. menestys Seinäjoen Tangomarkkinoilla, Syksyn Sävelen voitto (v. 1994) laululla Yön hiljaisuus ja Suomen Euroviisukarsintojen 2. sija laululla Rakkauden kirja, Eija tähdentää.

Eijalla on lukuisia levytyksiä, joista ensimmäinen on 80-luvun lopulla julkaistu Samppanjaruusu ja uusin 9.7.2021 ilmestynyt Kipinä - ko. päivänä tuli kuluneeksi tasan 29 vuotta Eijan valinnasta Tangokuningattareksi ja tuota ikimuistoista hetkeä juhlisti uusi albumi. Vuosi 2022 on Eijan 30-v. taiteilijajuhla, jota juhlistaa Sata suudelmaa -juhlakonserttikiertue syyskuussa.

Eija on palkittu myös monipuolisesta urasta ja taitavista tulkinnoistaan Kullervo Linna -palkinnolla 2015 - palkinto myönnetään tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihdemusiikissa.

Omega-orkesteri on ollut Eijan säestäjänä vuosia ja nykyisessä kokoonpanossa ovat mukana:
Jouni Hannula – basso, laulu
Jani Leskinen – rummut ja perkussiot
Jani Luoma – kitarat, huuliharppu ja laulu
Simo Koho – koskettimet, haitari ja laulu

Soittojärjestys:
19:00 - 19:45 Omega
19:45 - 20:30 Hurma
20:30 - 21:15 Eija Kantola & Omega
21:15 - 22:00 Hurma
22:00 - 22:45 Eija Kantola & Omega
22:45 - 23:30 Hurma
23:30 - 0:15 Omega

Liput ovelta

Hinta: 18 €