Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

su 30.6.
klo 14:00

Irwin, Vain elämää -musiikkinäytelmä ensi-ilta

Irwin, Vain elämää -musiikkinäytelmä  ensi-ilta

MIIA NUUTILA, ANTTI PAAVILAINEN JA MIKA RÄINÄ TÄHDITTÄVÄT IRVIN GOODMAN - KESÄTEATTERIESITYSTA SOMERON ESAKALLIOLLA 2024!

MIIA NUUTILA, ANTTI PAAVILAINEN ja MIKA RÄINÄ tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Esakalliolla. Kesäkuun 30. päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä siitä hetkestä alkaen, kun ensimmäiset biisit syntyivät, aina kuolemaan saakka. Esakalliolla nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on. Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee sekä Irwinin äidin että vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija KIA LEHMUSKOSKI sekä muusikkona paremmin tunnettu TUOMO SORRI. Musikaalin ohjaa OLKA HORILA.

– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.

LIPUT

Peruslippu 42,90€/hlö
Pyörätuoli + saattaja 42,90 €
Lisäksi Lippupisteessä palvelumaksu 4,10€/lippu + toimitusmaksu 1,50€/tilaus.
Helmessä ja Esakalliolla ei peritä palvelu- eikä toimitusmaksua.

Lippuja voit hankkia Lippu.fi toimipisteistä tai verkkokaupasta, Esakalliolta sekä Muotiputiikki Helmestä. Joensuuntie 47, Somero (Helmestä vain käteisellä).

RYHMÄLIPUT

Ryhmälippu min. 10 hlö 37 €

myynti@esakallio.fi
puh 044–97 111 00

Ryhmät min 10 hlö. Yli 30hlö ryhmissä sekä bussikuskille että matkanjohtajalle lippu on ilmainen.

Ryhmät voivat tilata myös väliaikatarjoilun ennakkoon. Kahvi/tee ja pulla/wiineri yhteishinta on 6€/hlö.

Lopullinen ryhmän koko kuukautta ennen ko esitystä ja laskutus tapahtuu sitten tuon lopullisen määrän selvittyä.

Ryhmille myös oiva mahdollisuus tanssi & teatteri yhdistelmään.
17.7. on iltapäivällä klo 13:00 - 16:45 tanssit, esiintyjänä Risto Nevala & Timanki ja illalla klo 19:00 Irwin -Vain elämää esitys.
31.7. iltapäivätansseissa Antti Ahopelto & Etiketti ja klo 19:00 Irwin – Vain elämää
Tanssien ja teatterin välissä on mahdollisuus käydä vaikka syömässä Someron keskustan hyvissä ruokapaikoissa.
Liput iltapäivätansseihin maksavat 13€, mutta tanssi & teatteri paketissa vain 9€/hlö. Yli 30hlö ryhmissä kuljettajalle ja matkanjohtajalle myös tanssilippu on ilmainen.

ESITYKSET:
Ensi-ilta su 30.6.2024 klo 14:00
Ti 2.7.2024 klo 14:00
Su 7.7.2024 klo 14:00
Su 14.7.2024 klo 14:00
Ke 17.7.2024 klo 19:00
Su 21.7.2024 klo 14:00
Ti 23.7.2024 klo 14:00
To 25.7.2024 klo 19:00
La 27.7.2024 klo 14:00
Ke 31.7.2024 klo 19:00
La 3.8.2024 klo 14:00
Viimeinen esitys Su 11.8.2024 klo 14:00

Yksittäiset ennakkoliput täältä

Hinta: 42.90 €