ke 10.8.
klo 13:00 - 16:45
Korsuorkesteri sekä Sakke Kotilainen & Focus iltapäivätansseissa
KORSUORKESTERI
Korsuorkesteri on vuonna 1990 perustettu suomalainen yhtye, joka soittaa tanssimusiikkia aina sota-ajan lauluista 1960-luvun rautalankaan.
Vuonna 2020 Korsuorkesteri palasi konserttilavoille 30-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Yhtye ei kuitenkaan muutoin keikkaile aktiivisesti, mutta nyt saamme heidät kuitenkin Esakalliolle keikalle.
Pepe Kovanen: kitara, laulu. Ami Varjotie: laulu. Jarmo Peippo: rummut. Kalevi Hautamäki: hanuri, koskettimet. Markku Juoksukangas: basso.
FOCUS
Sauli ”Sakke” Kotilainen on suomalainen iskelmälaulaja, joka on toiminut rekka-autonkuljettajana ja bussinkuljettajana. Kotilainen perusti yhtyeensä Tanssiorkesteri Focus vuonna 2004.
Kotilainen yhtyeineen sijoittui toiseksi Helsinki-Pavin Tanssiorkesterikisa 2013 -kilpailussa. Yhtye on ollut Yhdysvaltain-kiertueella Floridassa 2014.
Sakke Kotilainen on julkaissut yhden cd-levyn nimeltä Rakkauden joella vuonna 2013, ja sitä ennen tuplasinglen Kotikadun maisemaa vuonna 2012.
Vuonna 2016 Sakke Kotilainen & Focus julkaisivat singlen Nukkainen nuttu.
Liput ovelta
Hinta: 15 €