la
20.6.
klo 19:00
XL5, Basic Element, Henna Peltonen & Sofia Fiia juhannuskekkereissä
Juhannuspäivänä Esakalliolla muistellaan ysäriä oikein urakalla!
1990-luvun suosituin poikabändi XL5 palaa!!!
XL5:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Juhlan kunniaksi 1990 luvulla villinnyt yhtye julkaisi marraskuussa uuden version Kaunis peto -jättihitistään sekä suuntaa festarilavoille kesällä 2026. Paluusta tekee historiallisen se, että mukana ovat ensimmäistä kertaa ikinä kaikki XL5:ssä vaikuttaneet jäsenet. Vuonna 1996 perustettu XL5 oli 1990-luvun menestynein suomalainen poikabändi ja aikansa nuorisoilmiö, joka sai aikaan hysteriaa, huutavia faneja ja täysiä saleja. Yhtye julkaisi kaksi albumia – Pedon merkki (1995) ja Jäätä ja tulta (1996) – jotka myivät yhteensä yli 50 000 kappaletta. Ensisingle Kaunis peto nosti XL5:n raketin lailla suosioon, ja kappaleesta tuli yksi 1990-luvun suomalaisen popin isoimmista hiteistä.
Tänä kesänä kaikki XL5:ssä vuosien varrella vaikuttaneet kuusi muusikkoa nousevat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle.
BASIC ELEMENT on ruotsalaisen Peter Theleniuksen eurodance-yhtye. Se nousi 1990-luvun puolivälissä yhdeksi genren suosituimmista edustajista Pohjoismaissa. Yhtye tunnetaan erityisesti 1990-luvun eurodance-hiteistään, kuten The Promise Man, The Ride ja Touch You Right Now.
Basic Element on julkaissut kaikkiaan seitsemän albumia ja parikymmentä singleä, jotka ovat myyneet kansainvälisesti 1,2 miljoonaa kappaletta. Yhtye julkaisee edelleen uutta musiikkia.
Illan aloittavat suursuositut DJ:t Henna Peltonen & Sofia Fiia Ysärishowllaan.
Ysärishow jatkuu myös bändien välissä sekä illan päätteeksi.
Aikataulu:
Ovet avautuvat klo 19:00
Henna Peltonen & Sofia Fiia Ysärishow 19:30
Basic Element 21:00
Ysärishow jatkuu
XL5 23:00
Hennan & Sofian ysärishow jatkuu XL5 jälkeen vielä tunnin verran
Liput 37€ (sis ALV ja palvelumaksun).
Early bird tarjous 29€. Tarjous voimassa 31.3.2026 asti.
Ennakkolippuja Nettilipusta ja
6.2. lähtien myös Muotiputiikki Helmestä, Joensuuntie 47, Somero. Helmi auki ark 10-17 ja la 10-13. Helmestä vain käteisellä.
Hinta: 29 €