Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

ke 7.7.
klo 20:00 - 01.00

Erikoisilta: Olavi Uusivirta & Aukusti Koivisto

OLAVI UUSIVIRTA

Emma-palkittu Olavi Uusivirta tunnetaan platinaa ja kultaa myyneistä hiteistään kuten On niin helppoo olla onnellinen,Kultaa hiuksissa sekä Kesäyön uni. Multitalentti tekijä on myös tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä.

Eläimellisen live-esiintyjän tukena toimii Suomen kärkikaartin soittajilla varustettu bändi: kitarassa Timo Kämäräinen, bassossa Jaakko Kämäräinenja rumpujen takanaOlli Krogerus. Uusivirta yhtyeineen on yksi maamme rakastetuimmista esiintyjistä, joka onnistuu sytyttämään koko yleisön takariviä myöten vastustamattomalla energiallaan.

Olavi Uusivirran viimeisin pitkäsoitto ”Skorpioni” on tanssittanut keikkapaikkoja ympäri Suomea jo toista vuotta putkeen. Kesällä 2020 häneltä ilmestyi ”Lauantain toivotut” -levy, jolla Uusivirta bändeineen versioi kotimaisia ikivihreitä. Julkaisu syntyi suuren suosion saavuttaneen keväisen Yle Olohuone -keikan pohjalta, jonka aikana kokoonpano esitti yleisön toivomia klassikoita.

Tämän lisäksi Uusivirranj a Anna Puun yhteisbiisi 2020 on keikkunut Suomen radiosoittolistalla jo vuoden putkeen. Tuotteliaalta tekijältä ilmestyi viime vuonna myös kaksi hyvän vastaanoton saanutta konserttielokuvaa: ”Auringon lapsi” ja ”Zeppeliini”.

AUKUSTI KOIVISTO

Koivisto on suomalainen laulaja-kitaristi. Koivisto yhdistää musiikissaan vaikutteita rockabillysta, countrysta, rock'n'rollista sekä perinteisestä suomalaisesta iskelmästä. Intohimo perinteistä vintagehenkistä musiikkia kohtaan on hyvin selvästi kuultavissa ja Koiviston kitaravetoinen tyyli on kerännyt jo suuren yleisön ympäri maailmaa YouTuben ja Spotifyn puolella.

Aukusti Koiviston ensimmäinen albumi "Sinisen talon seinustalla" julkaistiin huhtikuussa 2019 ja se valittiin välittömästi Kuukauden levyksi. Albumin ensimmäinen single "Ikkunan takaa" on niittänyt mainetta radiokanavilla ja levyn englanninkielistä puolta edustava "White Lightning" on vastaavasti ollut menestys ulkomaisilla rockabilly-listoilla. Levyn 500 kpl erä on loppuunmyyty.

Aukustin single Särjettyjen maa (Broken Promise Land) näki päivänvalon 22.11.2019. Single oli suuri menestys radiokanavilla, mm. YLE Radio Suomi. Rajoitettu CD-painos on loppuunmyyty.

Koiviston toinen albumi "Matkalla sinne jonnekin" julkaistiin 12.6.2020. Uusi single "Alla ruosteisen kuun" julkaistiin 22.5. suoratoistopalveluissa. "Matkalla sinne jonnekin" on ostettavissa CD/LP-muodoissa osoitteesta aukustikoivistomusic@gmail.com

Koivisto keskittyy musiikissaan coveroimaan jo tehtyjä kappaleita sekä kunnioittamaan idoleitaan oman musiikkinsa kautta. Koiviston tuoreet sovitukset tuovat vanhat kappaleet lähemmäs nykyaikaa, kuitenkin unohtamatta perinteistä lähestymistapaa.

Aikataulu:
Ovet auki 20:00
Aukusti Koivisto 20:30 - 21:30
Olavi Uusivirta 22:00 >

Hinta ovelta 32€ / ennakkoon 27€

Liput ennakkoon Muotiputiikki Helmi, Joensuuntie 47, Somero (Helmestä vain käteisellä)

tai täältä.

Hinta: 27 €