Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

pe 6.8.
klo 19:00 - 0.00

Esa Pulliainen & Mr Breathless sekä Neitoset

Huom! Aloitusaika tuntia aiemmin ilmoitettua aikaisempi. Musiikki alkaa jo klo 19:00.

ESA PULLIAINEN JA MR BREATHLESS, Happy rokkenrol!

Viimeiset kolme vuotta hulahti VilleAgentsBadding urakoinnissa. Kokemus on ollut hieno ja jätti hyvät muistot. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä palata nuoruuden musiikin, rokkenrollin ja rautalangan pariin. Mukaan saatiin vanhat soittokaverit - Kai Pulliainen, Toni Liimatta ja rockpianisti/laulaja Mr Breathless. Harjoituksia on pidetty taajaan ja kappaleita hiottu pää punaisena. Ohjelmisto on 70’s henkistä rokkia ja paljon rautalankaa, vanha kunnon Mandschuriakin on kaivettu kätköistä.

Lämpimästi tervetuloa kuulolle ja Cissen sanoin - ei muuta ku Happy rokkenrol!

Terveisin Esa

Pulliaisen ja Mr Breathlessin lisäksi esiintyy hallitseva tanssiorkesterien Suomen mestari Neitoset.

Neitoset on viidestä naismuusikosta koostuva tanssiorkesteri, joka on perustettu vuonna 2019. Yhtye voitti heinäkuussa 2019 Tanssiorkestereiden SM-kilpailun (SMORK), ja on ensimmäinen pelkästään naismuusikoista koostuva voittajaorkesteri kilpailun historiassa. Kilpailu käytiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Marraskuussa 2019 Neitoset sai Kullervo Linnan säätiön palkinnon tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa. Syyskuussa 2020 Neitoset palkittiin Vuoden tanssittaja- tunnustuksella.

Aikatalu:
19:00 Neitoset
19:45 levymusiikki
20:00 Neitoset
20:45 levymusiikki
21:00 Neitoset
21:45 Esa Pulliainen & Mr Breathlesss
23:00 - 23:45 Neitoset

Tilaisuudessa on otettu huomioon yleisön turvallisuus ja käytössä rajoitettu yleisökapasiteetti.

Liput ovelta 25€
Liput ennakkoon 23€ Muotiputiikki Helmi (vain käteisellä), Joensuuntie 47, Somero tai lippu.fi myyntipisteet tai

täältä.

Hinta: 23 €