ke 15.6.
klo 13:00 - 16:45
Juhamatti & Yötaivas iltapäivätansseissa
Legendaarisen Juhamatin musiikkiuran alkutaipaleet lähtevät 1960-luvulta – laulukilpailuista rapsahti voittoja, ura sai uutta potkua, tuli isompia esiintymistilaisuuksia ja Ville Laurilan yhtye kutsui miehen riveihinsä. Vuonna 1975 Apu-lehden järjestämän Iskelmähaavi-kilpailun voitto oli selkeä läpimurto. Ensimmäinen, yhä tänä päivänä suosittu, albumi Fanny Fanny ilmestyi 1977. Juhamatti oli 80-luvun kuumimpia artisteja. Kultalevyjä kertyi neljä perätysten.
Vuosien saatossa Juhamatista muovautui koko Suomen rakastama ja tuntema laulaja, jonka hiteistä mainittakoot mm. Volga, Pieni ja lämpöinen, Mikä sulle oikein tuli, Voitko unohtaa, Vain yksi yö, Vain rakkaus, Älä pelkää olla hellä ja Hiljaa virtaa Don. Tarttuvan hitit ovat jääneet yleisön mieleen. Juhamatti on huvipaikkojen yleisömagneetti, jolla on tanssijalan alle käyvä laaja ohjelmisto.
2015 ilmestynyt kokoelmalevy antoi uutta inspiraatiota keikkailuun ja Juhamatin Haikeus palkittiin Vuoden 2016 Tanssihittinä Lavakauden päättäjäisissä.
2017 oli juhlavuosi – Juhamatin uraa tuli täyteen 50 vuotta ja ensimmäisestä levystä Fanny Fanny:sta 40 vuotta! Paikallisradioiden Kuukauden Levy -äänestyksen (kesäkuu 2017) Juhamatti voitti comeback-albumilaan Jylhämaa.
Juhamatin yhtyeenä toimii Yötaivas.
Liput ovelta
Hinta: 12 €